29. tammikuuta 2008

Minna täällä


Lankahamstereihin osallistun toista kertaa. Viime vuonna kulutus oli reilu kilokolmesataa grammaa. Noin reiluun kulutukseen pääsin neulomalla kuvassa olevan takin - ja vähän jotain muutakin. Tavoitetta langankulutukselle en aseta. Syy osallistumiseen on tämän tempauksen hauskuus ja se, että tulee oltua edes yksi kuukausi vuodessa ostamatta lankaa.

Neulomista olen harrastanut pienestä tytöstä pitäen, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Välivuosiakin neulomisesta on ollut - lankaa ostin kyllä silloinkin. Eli lankavarastot ovat vuosien myötä vain kasvaneet. En ole lankamääriä punninnut, mutta useampi korillinen niitä on. Viime syksyllä raaskin myydä pois jopa viisi kerää kirpputorilla.

Viime vuosina on ollut melkein koko ajan joku tai jotkut neuleet tekeillä, mutta mikään pikaneuloja en ole. Eli hitaasti mutta varmasti tämä harrastus etenee. Lisää minusta ja harrastuksistani ja elämästäni ja kaikesta voi lukea Vuoden kulku -blogista.

Ei kommentteja: