30. tammikuuta 2011

TiiQ mukana

Olen lankahamstereiden ensikertalainen, Käsistä karannut -blogin emäntä ja pienehkön lankavaraston (~6 kg) omistaja, neljääkymmentä kohti kulkeva alanvaihtaja-opiskelija, äiti ja patologinen käsitöiden tekijä. Ongelmani ei ole lankojen ostaminen, vaan muiden vieroksumien hylky- ja jämälankojen haaliminen. Niinpä teen yleensä paljon pieniä töitä samalla kun isompiin projekteihin varatut langat saavat rauhassa täyttää varastolaatikoita.

Lankahamsterikuukauden tavoitteeni on tehdä ainakin yksi isompi työ (>300 g) sekä vähintään yksi huivi tavanomaisten pikkutöiden lisäksi. Kuukauden ajan pitäisi malttaa olla kyselemättä sellaisten lankojen perään, joista muut haluaisivat eroon. Lisähaasteensa tuo opiskelu, jonka myötä vietän kaksi viikkoa paikkakunnalla, jossa tiedän olevan kaksikin lankakauppaa, joissa jopa minun itsekurillani varustettu neuloja voi sortua.

Hamsterikuukauteen valmistauduin eilen kerimällä (käsin) lähes kilon lankaa. Tämä on merkillepantava ponnistus, sillä keskimäärin vihaan kerimistä ja siksi vyyhdillä olevat langat jäävät aina sivuun odottamaan aikaa parempaa.

Näillä eväin lähdetään tavoittelemaan ~10 % kevennystä omaan varastoon :-).

Ei kommentteja: