16. helmikuuta 2011

Mattimyöhäisen ekat grammat

Minulla on pitänyt niin kiirettä, että en ole ehtinyt tänne kirjoittaakaan mitään ennen kuin nyt. Sain jo lauantaina valmiiksi Villapeikon Mustikka -pipon viininpunaisesta 7 veljeksestä ja painoa sillä on 53 grammaa. Kuva myöhemmin, kun pipo, minä ja auringon- tai edes päivänvalo olemme yhtä aikaa samassa paikassa.

Nyt puikoillani on kokeilevaa neulontaa: teen Hat Heel Socksit ylijäämä seiska veikasta ja Jussista. Ohje on fingering-paksuiselle langalle, mutta seuraan ohjeessa kokoa small child, ja vaikuttaa, että sukista tulee sopivat 38-numeron jalkaani.

Lopuksi pieni esittelynpoikanen: olen 23-vuotias keväällä valmis artesaani. Tämä on kolmas kertani hamstereissa ja tänä vuonna tavoitteeni on, että en ole mukana kisaamassa vähiten lankaa kuluttaneiden lohdutuspalkinnoista (viime vuonna voitinkin kerän). Olen kumpanakin vuonna suunnitellut suunnilleen peittäväni eiffel-tornin jättimäiseen neulegraffitiin, ja aina olen jotenkin onnistunut ryssimään tavoitteeni. Nyt tavoitteeni yrittävät olla realistiset.

PS. Iik, hallintapaneelissani lukee, että 666 blogitekstiä!

2 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Huomasin tuon saman blogitekstilukeman jätettyäni oman postaukseni, ja oikein selkäpiissä karmi... :S

Tervetuloa joukkoon mukaan! :)

Tui kirjoitti...

Tervetuloa mukaan ja ekat grammat on kirjattu mukaan. :)