30. tammikuuta 2009

Apuemäntä punanen esittäytyy

Heippa taas! Mie ensimmäisenä itse kiirehdin esittäytymään :D

Olen 24-vuotias tuore vaimo Lahdesta. Harrastuksina neulonnan ohella muut käsityöt ja paha addiktioni lautapelit. Käsitöistäni bloggaan Punasen langan etsintää - blogissa. Ravelryssä pörrään myös nimellä punanen.

Hamstereissa olen mukana kolmatta kertaa ja tänä vuonna kun aikaa on enemmän, lupauduin myös apuemännäksi, jossa pyrin tekemään parhaani.

Lankaa on kotiin kertyny sen verran liikaa, ettei kissaa uskalla enää päästää vaatehuoneeseen. Langat eivät nimittäin mahdu niille varattuihin laatikoihin ja ihana kattimme siten pääsee pihistämään sitä minulta ja kuljettelemaan ymppäri asuntoa. Lukuun ottamatta tässä tänää sopivasti hamsterikuun alla tapahtunutta sortumista, lankaa on noin 22,2 kiloa. Siis vähän liikaa. Siis noin kymmenen kiloa enemmän kuin vuosi sitten jolloin päätin alkaa radikaalisti vähentää langan määrää. Syksyllä kuitenkin iski melkoinen rannekipuaika minulle ja kuukausikaupalla jouduin tyytymään lohtulankashoppailuun kun rannekipu esti neulomisen. Hurja toiveeni on päästä alle 20 kilon, mutta ranteiden kunto sanelee todellisen neulomistahdin. Suunnitelmat eivät ainakaan lopu kesken :D

Ei kommentteja: