30. tammikuuta 2009

Lankahamsterit 3 -blogin ohjeet

Heissan kaikille ja tämän postauksen avulla etenkin tämän blogin kirjoittajille. Aiempia vuosia tavallisena hamsterina hommaa  seuranneena (viime vuonna tässä samaisessa blogissa Puputsin suojissa) olen todennut kuinka hyvä juttu on toimia yhteisten pelisääntöjen mukaan. Eli tässä lisäohjeita yleisten hamsterisääntöjen kaveriksi. Tämän ohjeen saa esille klikkaamalla sivupalkista esiin "ohjeet" tunnisteella varustetut tekstit.


TUNNISTE ELI LABEL -OHJEITA:

- Alkuun toivon kaikilta tämän blogin kirjoittajilta pienen esittelyn itsestänne, lisätkää siihen tunniste "esittely".

- Aina kun kirjoittatte, laittakaan yhdeksi tunnisteeksi oma nimenne, esim. minä laitan "punanen". Näin omat tekstit on helppo löytää.

- Kun kerrotte valmistuneista töistä, käyttäkää yhtenä tunnisteena tekstiä "valmiit". Esim. minä valmiita raportoidessani kirjoittelen tunnistekenttään "punanen, valmiit".

- Mikäli tulee kysyttävää säännöistä niin käyttäkää siinä postauksessa tunnistetta "säännöt", jotta ne on helpompi löytää.

- Jos itsekuri pettää ja eteen sattuu vastustamattomia lankatarjouksia, kertokaa kisasta putoamisessa postauksessa jossa käytätte tunnistetta "putoaminen". Tätä ei toivottavasti tarvita meidän blogissamme ;).

- Mikäli anotte sääligrammoja ylidiktaattorilta, helpottakaamme häntä anomusten löytämisessä ja laittakaamme niihin tunniste "anomus".

- Lisää keksitään ja luodaan tarpeen mukaan ja mie alidiktaattorimaisesti muokkailen tunnisteista pois hupsiksien ja lipsahduksien aiheuttamat jutut jos tarvis tulee. Aiempina vuosina on esim. jaettu palkintoja hyväntekeväisyyteen neulojien kanssa, jolloin on ollut tarpeellista luoda tunnus "hyväntekeväisyys".


TEKNISIÄ OHJEITA:
(pohjana Puputsin viime vuonna kirjoittamat ohjeet allekirjoittaneen lisäyksillä)

- Label eli tunniste lisätään kirjoitusruudun alhaalla olevaan tekstinsyöttöpalkkiin, jossa lukee "Labels for this post:" tai "Tämän blogitekstin tunnisteet:". Klikkaamalla "Show all" tai "Näytä kaikki" saat näkyviin kaikki käytössä olevat tunnisteet ja voit klikkaamalla lisätä sieltä omaan kirjoitukseesi sopivat tunnisteet.  Uusia voit lisätä pilkun ja välilyönnin jälkeen esim. "ohjeet, apuemäntä, esittely"

- Labelit eli tunnisteet näkyvät listana blogin oikeassa reunassa otsikon "Aiheet" alla. Klikkaamalla tätä tunnistetta saat näkyviin kaikki ne kirjoitukset, joissa on käytetty samaa tunnistetta. Esimerkiksi klikkaamalla "esittely", saat näkyviin kaikkien blogiin esittelyn kirjoittaneiden esittelyt. Tästä syystä on tärkeää käyttää tietyissä tilanteissa samoja tunnisteita.

- Jälkikäteen tunnisteita voi muokata, poistaa ja lisätä listassa jossa  on kaikki tekstit, valitsemalla oman tekstin ja "muokkaa" tai "edit". Apuemäntä voi myös muokkailla tarvittaessa tunnisteita.

- Tiedotusluontoisissa postauksissa käytän tunnistetta "apuemäntä". Se on siis vain tiedotusluontoisia postauksia varten.

Hyvää neulomiskuntoa kaikille! Muistakaa rannejumppa ja iloinen mieli :D

Ei kommentteja: