12. helmikuuta 2009

Pöllöt vilisevät silmissä...

Seuraavana langantuhousprojektina valmistui pöllöpaita tyttärelle, tarkemmat speksit blogissani. Paitaan kului 211 g.
Kulutusta on nyt yhteensä 377 g.

11. helmikuuta 2009

11. päivän kalapalat


Aij miten villi kuva! Olen ollut niin hurjan ahkera tänään että sain aikaiseksi kaksi kalapalaa kalapeittoon. Toinen painaa 18 g ja toinen 16 g. Mahtoiko isompi haukata pienemmästä pienen palan?

2. viikkoraportti

Ja sitten on taas viikkoraportin aika. Nyt ehditte monet juuri mainiosti ennen raporttia kertomaan viimeistä neulomuksistanne. Allekirjoittanut ei. Vieressä lojuu vaakatilkku jonka langanpäät roikkuu miten sattuu, onneton patamyssy josta loppui jo kerran lanka ja jossa nyt on puikot kiinni jämälankajatkoksessa ja olohuoneessa on Suuri Projekti eli palmikkopaita josta on vasta hieman helmaa valmiina. On hauskaa seurata muiden tuloksia ja tahdin kiristymistä ja samalla odotella mitä yllätyksiä vielä tulossa.

Blogimme suurin kuluttaja on tässä vaiheessa hamsterointia Annariu hillittömän hienolla 1220 gramman kulutuksella. Annariun "Kamelivaara valmistui mahtavalla neulontatahdilla ja tulosta kelpaa varmasti esitellä missä vain.

Meistä muista grammatilin avanneista ei kukaan ole lähelläkään vielä Annariun tuloksia vaan suurin osa pyörii 300 gramman kieppeillä. Tässä lista sitten muista jotka ovat saaneet neuleita jo pääteltyä.

Punanen              366 g
Mystery Knitter 322 g
Shamina              321 g
HannaM              298 g
Muriska               224 g
JennyF                166 g
Vaapukka            107 g
TiinaV                  78 g

Loput blogilaisemme eivät ole vielä joko ehtineet raportoimaan neulomuksiaan taikka heillä ei ole vielä valmiita töitä esitellä. 

Ainiin  :D Varmasti haluatte myös tietää tässä blogissa kulutettujen lankojen kokonaismäärän?

Se on 3102 grammaa, joka vastaa 62 kappaletta 50 gramman lankakeriä. Ihan mukavasti, eikö?

p.s. jos jonkun blogi puuttuu sivupalkista niin vinkatkaa, lisäilin niitä lähinnä esittelyteksteistä

Ja grammoja tulee lisää vaan

Morjensta!
Punanen, mitäs sanot jos pyydän sinua kauniisti lisäämään 20 g hamsterisaldooni? Kas kun tuli neulotuksi muuan patalappu tuossa telkkaria katsellessa.

lisää grammoja

Pari työtä on valmistunut vaikka muuten onkin ollut hiljaista. Pe-la välisenä yönä valmistui raitageneraattorisukat vol2, mustasta ja vihreästa 7veikasta, 88g. Viikonloppuna tuli käytyä tallinnassa ja sairastuttua samalla. Lisäksi on valmistunut toinen tiskirätti, coloradosta, kuten ensimmäinenkin, 30g. Pari muutakin työtä on aloitettu, mutta toistaiseksi purkutuomio. Sukista lisään kuvan, kunhan kamera löytyy, tiskirätti meni jo eteenpäin. Lisäystä saldoon siis 118g

Grammoja! :)

Ahkerana täällä ollaan oltu. :)

Vaaka tilkkuja 8 kpl, VapaaValinnan lahjomaton vaaka antoin punnitustulokseksi 298g.

Kysymys

Tuli ongelma. Voinko laskea hamsterigrammoihin tilkut, joita neulon yhteisprojektia varten (laskisin mukaan vain helmikuussa neulotut tilkut)? En voi laskea koko työtä, koska siihen osallistuu muitakin ja osa tilkuista on neulottu tammikuussa. Kokoan työn itse, mutta pystyn esittelemään sen vasta myöhemmin. Yhden tilkun paino on n. 15-20 grammaa.

Lisää grammoja

Tilaustöitä olen tikutellut valmiiksi kovalla kiireellä ja lopultakin on jotain mitä esitellä. Kuvia saatte käydä kurkkimassa blogissani, grammoja Minttumaarissa on 146 ja pipossa 85 eli yhteensä 231 gr. Seuraavaksi valmiiksi yrittää virkattu kaulahuivi joka lähtee vaihtopakettiin - lähetysaikaa paketilla on tämän kuun loppuun joten eiköhän sekin valmistune pikapuoliin.

Vaapukan aloitus




Vähänlaisesti on nyt ensimmäisinä viikkoina tullut neulottua. Mikään työ ei suoraan sanottuna ole huvittanut. Tällä viikolla olen kuitenkin valmiiksi väkertänyt valkoisen kaulahuivin aina oikein neuletta ohuesta mysteerilangasta (kulutus 50 g) ja peruspipon Sandnes Smartin jämistä (kulutus 57 g). Joten tähän mennessä olen nitkutellut valmiiksi 107 g. Toivottavasti tahti tästä petraantuu!

Lisää grammoja jälleen


OK, Punanen, jos kuulet...niin 27 g voisi laittaa lisäystä hamsterigrammoihin. Ja jos muistat vielä sen kaulahuivin, josta mainitsin jo aiemmin, niin se tosiaan on olemassa, vaikka en olekaan vielä näyttänyt miltä se näyttää. Tässä se nyt kuitenkin on yhdessä tuon juuri äsken valmistuneen patalapun kanssa. Koittakaa kestää, hamsterit...meikäläisen kuvat eivät ole niitä parhaita, mutta jos niistä edes jonkun sortin selvän saisi.

10. helmikuuta 2009

Valmis pullon pukupussi

Tällaisen sain aikaiseksi :D pitää olla luova. Grammoja 72 ja lanka Novitan Huopasta. Kipinä taas kuvassa nuuhkuttamassa. Täytyyhän sen nyt olla jotain kiinnostavaa kun mamma sitä kuvaa!

Grammoja lisää

201 g painava kaulaliina valmistunut.

9. helmikuuta 2009

Esittely

Hei!

Hanna M esittäytyy. Olen kohta 34 v, reilun vuoden ikäisen tyttären äiti pirkanmaalta. Ja mahdoton lankahamsteri. :) Viimeisimmässä varaston inventaariossa lankamäärä rikkoi jo 35 kilon rajan ja vieläkään en ole ihan varma, että kirjanpidossa olisi ylhäällä ihan kaikki meille eksyneet kerät...

Olen osallistunut lankahamstereihin joka vuosi, vaihtelevalla menestyksellä. Viime vuonna taisi ihanainen reilun kuukauden ikäinen tytär viedä aikaa, joten hamsterikuukauden saldo jäi melko laihaksi, vaan mitä siitä.

Tänä vuonna olen ottanut käyttöön uuden taktiikan. Unohdetaan ne ohuenohuet langat ja otetaan käyttöön vähän paksumpaa lankaa jolloin tulostakin on mahdollista saada.
Tänä vuonna olen aloittanut vaakatilkuilla ja niitä onkin jo valmistunut kasa, raportoin ne ensi viikolla jahka saan ne punnittua.

Muutenkin olen tälle vuotta ottanut tavoitteeksi saada kasaan peitto vaakatilkuista, samalla puran 7 veljeksestä puolittain tehdyn villapaidan. Paidasta on tehtynä, takakappale ja hiat. Etukappale tyssäsi kun en saanut omalla laskuopilla joustimen jälkeisiä lisäyksiä menemään järkevästi. Nyttemmin olen niin kuumaverinen, että tuskin tulee 7v villapaitaa käytettyä koskaan ja se kaurapuuron värikään ei enää kiehdo, sama kohtalo tulee reilulle kilolle toisen väristä 7v. Parempaan käyttöön menee lanka kun lämmittää jotakuta muuta jossain muualla maailmassa.

Toinen tavoite tälle vuotta, on tyhjätä lankalaatikoista pois ne yksittäiset kerät. Tampereen uudesta lankakaupasta, Lankaideasta juuri tammikuussa löytyi kavereita yhdelle kauan kaapissa pyörineelle yksinäiselle kerälle.

Iloista hamsterointimieltä kaikille!

Eka työ puikoilla

Ajattelin hihkaista että mies on jo saanut omat sukkansa (jotka oli "ehtona" että voin aloitta hamsteroinnin), ja omat sukat on jo puikoilla. Perus-polvisukkaa Maijasta, kolmella värillä raidoittaen neulon. Eli mukana ollaan... :)

(Mutta nämä langat on tammikuussa ostettu, eli mitään vanhoja varastoja ei kyllä näillä tuhota...)

Sukkia

Sainpa minäkin vihdoin valmiiksi pojan villahaalarin ja pääsin aloittamaan hamsterikuukauden. Neuloin miehen mummon 87-vuotissynttärilahjaksi Kerttu-sukat Uhoavan Gnun ohjeella. Lankaa sukkiin kului 78 grammaa. Lankana vaaleanpunainen Nalle ja puikkoina 2,5 mm Addiminipyöröt.





















Nyt on puikoilla samanlaiset Kertut itselle, lankana lehmuksenvihreä Nalle. Toinen sukka valmistui viikonloppureissulla. Automatka kävi tylsäksi, kun tuli liian pimeää eikä voinut neuloa. Lapsikin olisi kerrankin nukkunut matkan aikana kiltisti...

3+3=133


Tämän sain aloitettua jo reilusti viimeviikolla. Mutta sitten meni puikot rikki ja kävin vasta lauantaina ostamassa uudet. Lauantai-iltana pyöri kone ja sunnuntaina istuin tikuttamassa koristeita telkkarin ääressä. Kysessä on minun saunahattu, jonka ansiosta toivottavasti hiukset eivät saunomisesta kärsi ja myös saatan vähän pidempään istua saunan lämmössä. Ajatuksena on kastella hatun sisäpuoli kylmällä vedellä jolloin se "eristää" saunan kuumuuden ulkopuolelleen ja pitää pikkuisen pääni viileämpänä. Raportoin sitten omaan blogiini ensimmäisen saunomiskokemuksen aikanaan. Meillä ei ole omaa saunaa, joten ensitesti tulee sitten kun käymme sukulaisissa tai mökillä :)
Ohje ja lanka hankittu Sataman käsityökauppa Ulpukasta Lahdesta
Ohjeen kirjottaja: Varpu Kalenius
Lanka: Virtain villan 100% villalanka
Menekki: 110 g (josta 100g em. ja loppu jotain muuta,
unohdin ettei mun pitäny tehdä taitetta jolloin lanka olisi riittänyt hyvin)
Puikot: 5,5mm pyöröt ja 5mm sukkikset
Vanutus: 40 astetta eko-ohjelmassa muutamien housujen ja paitojen kanssa


3x Tiskirätti
Ai kuka on jääny koukkuun? :D
Alimpana jo tuttu vohvelirätti. Keskellä erilainen vohvelirätti, jonka mallista en ihan niin paljoa tykännyt kuin tuosta toisesta. Päällimmäisenä on pintaneulekolmioita. Lankana kaikissa Novita Bambu ja puikot 3mm. Ja varmasti teen loputkin bambuni tiskiräteiksi. Osa menee tädilleni ja loput jää varmaan kotiin. Eli tämä ei jää tähän!
Kaikki kolme yhteensä 53 g.


Ja lopuksi kolme vaakatilkkua peittoon joka menee aikanaan hyväntekeväisyyteen. Langat on kirppariostoja enimmäkseen, luultavasti seiskaveikkaa. Kolme tilkkua yhteensä 80 g.

Posted by Picasa

6. helmikuuta 2009

Hu-huu!


Tänään päivällä valmistui seuraava hamsterineule, johon tulosin jälleen jääneitä jämiä.

Nämä lapaset menivät tyttärelle, pöllö on täältä.

Näihin kului 34 g, eli kokonaiskulutukseni on nyt 166 g.

Makkarasukat


Tälläiset söpöt makkarasukat on tilattu ja nyt myös neulottu veljenpojalle jolla on ikää reilut 8kk.
Lankana on seiskaveikkaa, jota kului 76 grammaa ja värejä jäi jäljelle vain pienet onnettomat nöttöset. Sukkien varret on todellakin hurjan pitkät, tarkoituksena on että ne yltävät ihan vaipan reunaan asti ja lämmittävät pikkuisia jalkoja kun poika on rintarepussa tai kantoliinassa. Kaverina kuvassa on kaksi pientä hiirtä, tein juuri taas neljä leikkihiirtä tekoturkiksesta kissallemme.
Lisäksi on valmistunut pari vaakatilkkua jotka odottavat päättelyä ja kavereita. Kerron grammat sitten kerralla kaikista tilkuista.
Posted by Picasa

Valmista vol.2

Tämä on varmaankin oma ennätys neulomisessa.

Ohjeen tulostin aikoinaan Tikrun blogista, kun hän oli juuri julkaissut sen, ja nyt vasta sain tehtyä. Langat hamstrasin tammikuun loppupuolella. Maanantai iltana loin silmukat ensimmäiseen hihaan ja eilen neuletapaamisessa päättelin langat ja kiinnitin napit. Kamelivaara...

7mm pyöröillä tikuttelin ja lankana Mambo, jota meni 980g

Tilin avaus


Minäkin avasin vihdoin tilini ja valmiina on kaksi paria sukkia.


Näihin meni 67 g.


Näihin taas kului 65 g.


Yhteensä olen nyt kuluttanut 132 g.


Blogistani voi katsoa tarkemmat speksit. Onko muuten viikkoraportti sitten tästä eteenpäinkin keskiviikkoisin?