22. helmikuuta 2007

Karvakravatti(huivi)

Uusi jämälankaprojektini valmistui jokunen päivä sitten, mutta en jaksanut blogata sitä uupumukseltani. Flunssaa ja muita pöpöjä näyttää olevan muillakin polkkaajille. Minä voin jo paremmin. Hamsterikuu lähestyy loppuaan, mutta luultavasti grammoja ei enää kerry neuletililleni kovin paljoa. Työn alla on kyllä muutamakin keskeneräinen, jospa niistä valmistuisi vaikka jämälankasukan pari.



Tällainen on siis uusi huivini. Minusta tuntuu astetta punkimmalta huivissani, joten tykkään kovasti. Pääsee varmaan kovempaan käyttöön kunhan pakkaset vähän hiipuvat.



Ohje: Pitkä ja kapea huivi ainaoikeinneuloksella, joka toisella kerroksella lisäys alussa ja kaksi yhteen lopussa.
Koko: ~8x200 cm.
Lanka: Sekalainen seurakunta kaikenmaailman jämälankoja.
Puikot: 6 mm pitkät bambupuikot.
Menekki: 95 grammaa.
Erityishuomio: Langat on saatu Iso Gnulta, joka on neulonut samoista sävyistä ponchon siskolle. Mallina hänellä oli sama kuin edellisessä kälylle (miniälle) neulotussa ruskeassa ja minun sinisessäni.



Laskujeni mukaan saldona on nyt 640 grammaa. Kuun aikana tuskin pääsen siihen kiloon joka jo häämötteli ahneissa silmissäni, mutta kuten kommenteissa sanoin, olisi mukava olla lähempänä kiloa kuin puolta kiloa.. Täytynee sittenkin kutoa loppuun se jämälankasukka ja päätellä viisi miljoonaa langanpäätä. Olen myös aloittanut Marjutin verkkomaisen pitsihuivin, mutta se taitaa valmistua vähän hitaasti. Gnu-ukolle olisi tulossa futissukat huivin pariksi, mutta nyt pitää vaan keskittyä kirjoihin..

1 kommentti:

Marjut kirjoitti...

Hieno huivi! Lisäksi nopeita puikkoja loppumetreille, vielä on kuusi ja puoli päivää aikaa saada valmista.