21. helmikuuta 2007

Viikkoraportti 19.-21.2.

Aluksi huomio, huomio, huomio! Muistakaa merkitä valmistuneista neuleista kertovat merkinnät labelilla Valmistuneet, että ne on helppo löytää!

On taas keskiviikon kohokohtien aika - ja aikamoisia kohokohtia täällä on ollutkin. Jonkin aikaa vaikutti siltä, että tästä tulee salailu- ja neuleenkätkentäblogi, kun eniten grammoja kuluttaneet aloittivat psykologisen sodankäynnin ja kuiskailivat toisilleen salaperäisiä viestejä tulevista grammamääristä... Lupaavalta näyttää, sillä lankaa on muutaman viime päivän aikana raportoitu kulutetuksi kilo päivässä ja eilen kulutus pompsahti jopa kaksi kiloa suuremmaksi.

Tänään pääsimme kuin pääsimmekin yli 13 kg! Se on melkein 620 g tai 12,5 kerää kulutettua lankaa päivässä. Määrästä voimme kiittää vanhojen tuttujen lisäksi Emiliaa, Lapea, Niinaa ja Pauliinaa, jotka avasivat grammatilinsä. Kärkikahinoissa Heklan paksujen lankojen taktiikka puree tällä hetkellä parhaiten, mutta Pohjis ja Tavallinen kirivät kovaa vauhtia.

Mutta eipä keskitytä grammoihin, sillä ne ovat sivuosassa tässä projektissa. Tavoitteena on olla ostamatta lankaa eikä kukaan meistä ei ole vielä raportoinut sortununeensa lankaostoksiin, joten moninkertainen eläköön-huuto meille kaikille! Toivotaan myös, että Muoriska paranee pian kuten myös Dricsun niska ja että Tavallisen paita on pitänyt lämpimänä sillä aikaa, kun eilen hajonnutta Vantaan kaukolämpöputkea on korjattu. Se ja muut valmistuneet työt osoittavat, että tärkeintä on mukana oleminen ja uusien neuleiden (ja virkkausten) valmistuminen!

Tähän mennessä kertynyt saldo on tämä:

Bacca
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Nukenvaatteita (myssy, villatakki, sukat) 25 g
Yhteensä: 25 g (3 työtä)

Dricsu
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Sukat 70 g
Yhteensä: 70 g (1 työ)

Emilia
Viikko 4: Pikkutytön sukat 25 g
Viikko 1-3: -
Yhteensä: 25 g (1 työ)

Hanna
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Pukinkontti 485 g, sukat 56 g, Samos-poncho 278 g
Yhteensä: 819 g (3 työtä)

Hekla
Viikko 4: Pitsihuivi 100 g, villalankalaukku 300 g
Viikko 1-3: Laukku 100 g, tilkkupeitto 900 g, virkattu laukku 750 g, virkattu huivi 200 g Yhteensä: 2350 g (5 työtä)

Irja
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Lapsen sukat 70 g, Calorimetry ja rannekkeet 40 g
Yhteensä: 110 g (3 työtä)

Lape
Viikko 4: sukat 75 g, Ailin lapaset 97 g
Viikko 1-3: -
Yhteensä: 172 g (2 työtä)

Mari
Viikko 4: Kirjoneulelapaset 61 g, pipo 56 g, kaulahuivi 202 g
Viikko 1-3: Palma + Kotiväki-pusero 345 g, virkattu Teddy-huivi 290 g, miehen kauluri 44 g, miehen pipo 53 g, virkattu poncho 400 g, palmikkovillatakki 715 g
Yhteensä: 2166 g (8 työtä)

Marjut
Viikko 4: Teddy-villatakki 700 g
Viikko 1-3: Jack-hamsteri 50 g, mohairhuivi 110 g, Rustica-villatakki 700 g
Yhteensä: 1560 g (4 työtä)

Muoriska
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Kaksi verkkoponchoa 250 g, kauluri 91 g, kynsikkäät 46 g
Yhteensä: 387 g (4 työtä)

Niina
Viikko 4: Noro-huivi 80 g
Viikko 1-3:
Yhteensä: 80 g (1 työ)

Pauliina
Viikko 4: Pitkät sukat 190 g
Viikko 1-3: -
Yhteensä: 190 g (1 työ)

Pilvi
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Jessica-hamsteri 20 g, kämmekkäät 50 g, Omppu-huivi 40 g, sukat 125 g
Yhteensä: 235 g (4 työtä)

Pohjis
Viikko 4: Villapaita 475 g
Viikko 1-3: Calorimetry 18 g, Calorimetry 10 g, Aino-lapaset 68 g
Yhteensä: 571 g (4 työtä)

Rebekka
Viikko 4: Vapaavirkkausliina 322 g
Viikko 1-3: Onerva-huivi 211 g, salomoninsolmuhuivi 96 g, sammakko 36 g, keltainen pitsiliina 36 g, toinen salomoninsolmuhuivi 119 g, Tropiikkitäkkitilkku 15 g
Yhteensä: 835 g (7 työtä)

Santtumaaria
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Virkattu huivi 300 g, pipo ja kaulaliina 190 g, sukat 95 g, sukat 100 g, Teddy-paita 510 g, Sophie-laukku 110 g, vauvan villasukat ja pipo 30 g; viimeistelybonuksia 50 g
Yhteensä: 1335 + 50 g (9 työtä)

Tavallinen
Viikko 4: Teddy-paita 766 g
Viikko 1-3: Huopaslapaset 146 g, sydämet 18 g
Yhteensä: 930 g (3 työtä)

Uhoava Gnu
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Miehen raitasukat 115 g, Rinsessa-kämmekkäät 40 g, huovutetut tossut 110 g, pikkutytön sukat 45 g, lapsen sukat ja lapaset 50 g, virkattu huivi 115 g, yösukat 70 g
Yhteensä: 545 g (8 työtä)

Vattumato
Viikko 4: -
Viikko 1-3: Lenkkihuivi 100 g, Teddyhuivi 70 g, villasukat 140 g, miesten sukat 140 g, mohairhuivi 150 g, miesten sukat 140 g
Yhteensä: 740 g (6 työtä)

Saldo toistaiseksi 0 g
Ixu, Rea

Ei kommentteja: