29. helmikuuta 2008

Ei enää grammoja

Minulta ei ole enää tulossa grammoja. Tämä päivä olisi vielä aikaa, ja olen vapaallakin tänään, joten aikaa olisi jotain pientä pyöräyttää. Mutta en viitsi repiä ;o)

Syyt tulevat tässä:
Puikoilla on kaksikin uutta työtä, jotka on aloitettu tämän kuun puolella, mutta ne ovat sen verran isoja töitä, etten mitenkään saa niitä tämän päivän aikana valmiiksi. Tai no, toisen saattaisin saada tehtyä, jos neuloisin koko päivän, illan ja yöhön asti, mutta eivät käsivarteni ja hartiani sellaista kestä, eikä ehkä pääkään.
Toinen syy on se, että aion jatkaa yksityistä langanostolakkoa vielä joka tapauksessa. Tavoitteeni on saada varasto alle 10 kiloon, ja vielä on kilon verran matkaa. Kun kaikki nyt kesken olevat työt tulevat valmiiksi, tavoite täyttyy hyvinkin. Siis nekin keskeneräiset, jotka olivat kesken jo hamsterikuun alkaessa, yksi niistä jo viime kesästä..

Hyvää viimeistä neulepäivää siis muille! Minäkin kyllä aion neuloa, mutta myös lukea ja löhötä. Voisi sitä rooibostakin ryypiskellä, Uhoavan Gnun tyyliin. Christietä en kylläkään aio nyt lukea, vaan eilen ostamaani Riikka Pulkkisen Raja-romaania ;o)

Ei kommentteja: