29. tammikuuta 2008

Esittäytyminen

Heipähei kaikki kanssahamsteroijat! Olen reilu parikymppinen opiskelija Keski-Suomesta ja perheeseen kuuluu mies ja poika, 3v. Vaihtelevalla tahdilla teen erilaisia käsitöitä, pääasiassa neulon. Helmikuun alusta aloitan myös opinnäytetyön tekemisen ja menen töihin, joten se saattaa haitata harrastuksia :)

Mukana täällä samasta syystä kuin useimmat muutkin, lankaa on aikalailla kertynyt varastoihin. Puolustukseksi sanon, että osa on jo kotoa mukaan tulleita, ei sentään kaikki lähiaikoina ostettuja. Pääasiassa luvassa varmaan jotain jämälankatöitä ja omien villapuseroiden viimeistelyä, luulisin. Pojalle voisi saada jotain isompaakin tehtyä. Minun lankavarastoni lienee parinkymmenen kilon paikkeilla, kesällä viimeksi punnittu. Tämän kuun aikana on pari tilausta tullut tehtyä ja molemmat luultavasti tulevat ensi kuussa. Luulisi noilla langoilla nyt pärjäävän hetken aikaa :)

Blogissani voi käydä tutustumassa ken haluaa.

Puputsi, tai muut viisaammat! Yksi tarkennus sääntöihin: jos olen tilannut yhden puuttuvan vyyhdin tammikuussa, ja se kuitenkin maksetaan vasta helmikuussa hakemisen yhteydessä, niin kuuluuko se silti tammikuun ostoihin?

1 kommentti:

Kristel kirjoitti...

Ylidiktaattorin ominaisuudessa totean, että jos on tammikuussa tilattu ja sovittu, niin maksun ja hakemisen voi tehdä helmikuussa. :) Samalla laillahan vaikkapa verkkokaupasta tilatessa maksu voi mennä vasta helmikuun luottokorttilaskulta ja posti tuoda tuotteet milloin ennättää. :)