29. maaliskuuta 2010

*Loppusuoralla

Ääh, kaikenlaiset muut harrasteet vievät nyt aikaani niin, ettei tässä ole oikein ehtinyt hamsteroida kunnolla. Mutta parhaani olen yrittänyt. Nih.

Edellisen raportin jälkeen olen nykertänyt edelleen pipoja. Sytomyssyjä tuli tiu täyteen, eli 20 pipoa on nyt valmiina lahjoitettavaksi. Kaksi viimeistä pipoa virkkasin Rellanan superpehmeästä merinosta. Toinen on herkän vaaleanpunainen ja toinen liila, ja painoa niillä on 48 ja 56 g. Lisäksi tytär sai itselleen puuvillasta keväisemmän pipon, neuloin Cotton Gardenin Violaa kaksinkertaisena, ja hauskaan lerppupipoon lankaa kului 76 g.

Pesupuuhia varten virkkasin kaksi tiskirättiä lisää, niihin kului Sugar'n Creamia 54 g, ja koukuttelin vielä yhden pesukintaankin (kokeilen vähän uudenlaisia malleja), johon kalastajalankaa upposi 34 g. Niin, ja virkkasinhan minä toki itselleni ja työkaverillekin kännykkäpussukat vallan joustavasta Mystic-langasta, niihinkin sain menemään sentään 40 g lankaa. Yhteensä siis kulutusta on tullut lisää 308 g.

Pojan villapaita ei taida tulla valmiiksi, sillä keskiviikkona on edessä lähtö keskeisempään Suomeen lomanviettoon, enkä jaksa niin isoa työtä ottaa mukaan. Bussissa istumista on kuitenkin edessä sen verran kiitettävästi, että käsitöitä tulen tekemään ja yritän parhaani mukaan avittaa kolmoshamstereita 20 kilon ylitykseen - saa vain nähdä, mistä pystyn raportoimaan mahdollisen kulutuksen ja pitäisikö vaaka ottaa mukaan taipaleelle... ? =) No, ehkä kannettava kulkee mukana ja nettiyhteyskin jostain matkan varrelta löytyy.

Tällä hetkellä on vielä kesken jonkin sortin pipo tuosta Mystic-langasta - saattaa päätyä omaan päähäni, mutta sen näkee vasta sitten myöhemmin. Tarkoitus olisi upottaa tuohon koko käytössä oleva 100 g kerä, joten ainakin sen verran on vielä luvassa kulutusta hamsterisaldooni...

1 kommentti:

Ixu kirjoitti...

Elähän ressiä ota! Ei me tällä menolla kauas siitä kahdenkymmenen kilon rajasta jäädä.